Muutama ihana rentoutumispäivä edessä äidin ja isän hoivissa Hua Hinissä. Vihdoin pääsen pesemään hyvin hyvin likaiset vaatteet ja heittämään homehtuneet pois, nukkumaan sängyssä ja ilmastoidussa huoneessa. Lähdemme syömään rantaravintolaan ja kun kävelemme rannalla, huomaan aivan veljeni näköisen tyypin. Täytyy oikein pari kertaa kääntyä katsomaan ennen kuin tajuan, että siinä oikeasti on veli ja veljen tyttöystävä eikä Afrikka olekaan sekoittanut päätäni aivan täysin! Täytyy myöntää, että pirunmoinen yllätys ja hyvin pidetty salassa. Aivan mahtavaa ja seuraavat päivät sisältävät hierontaa, nukkumista, hyvää ruokaa ja tietysti mainiota seuraa.
Laos
14 tunnin bussimatkan ja pienen veneretken jälkeen, pääsemme rajan yli Laosiin Huay Xain kylään. Täältä aloitamme Gibbon Experiencen, joka sisältää 2 yötä puumajassa 40 metrin korkeudessa, vaellusta Bokeon sademetsässä ja pitkiä, mahtavia vaijeriliukuja. Matkaamme sademetsän laitamille sijaitsevaan kylään lava-auton kyydissä, meno on välillä aika pomppuista kun ajelemme pikkuteitä ja jokien yli. Vaellamme hetken aikaa ennen kuin saamme valjaat päälle ja pääsemme kokeilemaan ensimmäistä liukua. On uskomatonta liukua sademetsän yllä 100 metrin korkeudessa, tuuli vinkuu korvissa ja mahassa lentelee perhosia. Kun vihdoin pääsemme parin tunnin vaelluksen ja liukujen jälkeen puumajalle, näky on todella hieno! Maja on 40 metrin korkeudessa isossa puussa keskellä sademetsää. Majalle tietysti täytyy mennä liukumalla ja vauhti kuulemma yltyy aika kovaksi. Hyppään liukuun ja eikun menoksi. Opas lupaa huutaa, kun täytyy jarruttaa ja olen luottavaisin mielin. Vauhti käy nopeammaksi ja tuntuu, että lähestyn majaa epäilyttävän kovaa. En vieläkään kuule muuta kuin vaijerin vinkunan ja tuulen ulvonnan, mutta päätän jarruttaa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu vaikka kuinka painan jarrua ja tajuan, että törmään suoraan portaisiin 20 kilsan vauhtia. Kova mäjähdys, kolahdus ja iso AUTS! Hyvinhän se taas meni… Selviän onneksi säikähdyksellä ja parilla rumalla mustelmalla. Majassa on patjat kahdeksalle sekä vessa ja suihku, ruoka tuodaan liukuja pitkin ja jopa juomavettä ja kahvia löytyy. Maisemat on tietysti jotain sanoinkuvaamatonta ja ollaan kyllä todella korkealla. Ainoa miinus on, että vessa on aivan täynnä ampiaisia, pönttö oikein kuhisee niitä. Naiset kyllä keksivät nopeasti vaihtoehdon amppareille pyllistämiselle ja pissata voi vaikkapa ämpäriin. Illalla on ihanaa nukahtaa hyttysverkon alla metsän ääniin, kunhan ensin siivotaan patjalta epäilyttävän näköiset hämähäkit pois. Aamulla lähdemme 5.00 liikenteeseen, jotta löytäisimme alueen ainoan jäljellä olevan gibboniperheen. Lähdemme päivän ensimmäiseen liukuun aivan pilkkopimeässä. Korkeanpaikan pelkoa ei ole, koska mitään ei näe, mutta itsesuojeluvaisto yrittää hieman vinkkailla, että onko taas mitään järkeä. Aamukaste kastelee naaman, vauhti on kova, sydän on kurkussa enkä näe senttiäkään eteenpäin. Olen täysin kauhuissani enkä edes pysty kiljumaan, törmään varmasti johonkin. Selviän kuitenkin hengissä, hieman tönäisen jotain eläintä matkan varrella ja toivon etten tappanut mitään eläintä. Aamu valkenee kun pääsemme perille ja gibbonit aloittavat upean laulunsa. Metsä täyttyy niiden äänistä, en ole ikinä kuullut mitään vastaavaa! Näemme myös vilauksen niistä ylhäällä puissa pienen patikoinnin jälkeen. Myöhemmin patikoimme rankkaa polkua pitkin pari tuntia toiseen majaan ja jalat ovat jo todella muussia. Palkinto kuitenkin odottaa ja pääsemme uimaan vesiputouksen juurelle. Majasta on näkymät suoraan laaksoon ja joelle, vessa on taas täynnä ampiaisia. Illalla jotain märkää putoaa otsalleni ja vilkaisen ylös: lepakko taisi juuri kakata päälleni! Reissun jälkeen lähdemme yöbussilla suoraan Luang Prabangiin, toiset 12 tuntia istumista edessä. Laosin bussit ovat hieman eri luokkaa kuin Thaimaassa, joudumme olemaan kippurassa jalat puuduksissa yön. Aamulla huomaan, että takareiteni on täynnä pieniä punaisia näppyjä, ilmeisesti istuimissa oli jotain elämää…
Luang Prabangissa vuokraamme munamankelit ja lähdemme sotkemaan ympäri kaupunkia. Käymme testaamassa laosilaista hierontaa, joka sisältää hierojan jatkuvaa tekstiviestien näpyttelyä ja nyrkeillä hakkaamista. Kaikki paikat menevät aikaisin kiinni ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Jokainen tuktuk-kuski tarjoaa pilveä todella avoimesti, joka on aika yllättävää maassa, jossa huumeista saa kuolematuomion. Seuraavana päivänä vuokraamme pienen mopedin ja ajelemme katsomaan vesiputousta. Kyydissä olo on melkein pelottavampaa kuin vaijeriliuku, vaikka liikenne onkin aika rauhallista verrattuna muihin aasialaisiin kaupunkeihin. Jarrukaan ei oikein toimi ja joudun välillä vähän kiljaisemaan, kun pelkään kyydistä tippumista pomppuisilla teillä.
Vang Vieng
..on aikamoinen mesta. Täynnä parikymppisiä kännisiä reissaajia, täysillä musaa soittavia baareja ja ravintoloita, joissa näytetään koko päivä pelkkiä Frendejä. Täällä saankin länkkäriruuasta ensimmäisen ruokamyrkytyksen ja vietän pari päivää oksennustaudissa pienessä vihreässä huoneessa muurahaisten kanssa. Onneksi pääsen myös vähän bilettämään Mekongin varrelle; musa soi siellä niin kovaa, että tärykalvot tuntuvat räjähtävän, viinaa myydään ämpäreissä ja baarista toiseen liikutaan uimalla. Ei ehkä se alkuperäisin Laos-kokemus, mutta ihan hauskaa päivän verran.
Kong Lor Cave
Aamulla lähdemme aikaisin liikenteeseen, koska nukkuminen on aivan mahdotonta. Koko kylän joka ikinen kukko päättää ruveta kiekumaan täyttä kurkkua aamuneljästä eteenpäin ja naapurissa ukko rupeaa remontoimaan kuudelta. Hyppäämme pitkähäntäveneeseen ja sukellamme täysin pimeään luolaan otsalamppujen kera, luolaa ei ole vielä pilattu erivärisillä valoilla kuten muualla Aasiassa. Luola on 7,5 kilometriä pitkä, paikoin jopa 100 metriä korkea ja koko luolan läpi pääsee jokea pitkin veneellä. Näemme upeita tippukiviluolia, jotka ovat muodostuneet miljoonien vuosien aikana ja nautiskelemme hiljaisuudesta. Olemme aamun ensimmäiset turistit, joten saamme olla aivan rauhassa pilkkopimeässä ja kuunnella veden lorinaa. Luolan jälkeen matkaamme etelään Don Detin saarelle ja päätämme matkustaa kuten paikalliset. Matkasta tuleekin pitkä, hikinen ja mielenkiintoinen… Kahden päivän aikana käytämme 9 eri kulkuneuvoa: tuk tukeja, lava-autoja (eli elefantti tuk tukeja), busseja ja venettä. Melkein poikkeuksetta kaikki on aivan täynnä eli läheisyyttä riittää ja mukana matkaa kaikennäköistä: siiliä, kanoja, kukkoja ja satelliittiantenneja. Yhden matkan joudumme istumaan lattialla melonisäkkien päällä. Tällä matkalla yksi paikallinen lapsi sattuu vilkaisemaan minua ja rupeaa huutamaan täyttä kurkkua paniikissa. Apua, valkoinen iso haamu! Lopulta lapsi rauhoittuu ainakin hetkeksi, kun hänet käännetään ikkunaa päin, mutta muutamat paniikki-itkut vielä kuullaan kun lapsi katsoo minuun päin. Ja koko bussin väellä on hirmuisen hauskaa… Lapsen isän mielestä näytän Britney Spearsilta (huom! Britney nuorena) eli ehkäpä lapselle tuli joku Britneyn laulu mieleen J Viimeisen lava-auton kyydissä on aluksi ihan siedettävää, kunnes kohdalle osuu hajonnut auto ja kaikki matkustajat siirtyvät meidän kyytiin. Mahtuu mahtuu… Kahteen tuntiin kukaan ei pysty liikuttamaan yhtään raajaa, takapuoli puutuu ja nenä on täynnä pölyä. Mutta ilmeisesti olen omaksunut aasialaiset unenlahjat ja jopa torkahdan hetkeksi, ja niin pääsemme vihdoin perille 24 tunnin reissaamisen jälkeen.
