Kapkaupunki

Saavuin hostelliin 7 aikaan aamulla. Odottelin huoneeseen paasya palmun alla auringon paisteessa, nakoalana Table Mountain. Vihdoin olen Afrikassa!

Kun odottelin kuudetta tuntia huonetta ja lampotila vain kohosi, meinasin kayda hieman karsimattomaksi. Sain kuitenkin ahaa-elamyksen kun tajusin etta asiat tapahtuu taalla omalla painollaan eika kellaan ole kiire mihinkaan. Ja onhan minulla vuosi aikaa! Ja mahtava vuosi onkin tulossa, vaikka silmaluomet hieman painoikin kun edellisesta kunnon unesta rupesi olemaan 60 tuntia.

Illalla istuskelin baarissa ja nautiskelin olosta, kun brittilainen Steven tuli juttelemaan. Han kysyi haluanko kiiveta Table Mountainille. Jostain ihmeen syysta vastasin kylla. Saimme porukkaan myos hollantilaisen Janin, joka kysyi olenko hyva vaeltamaan ja olenko vaeltanut ennen. Taas vastasin jostain syysta kylla, yksi vuori on ihan helppo nakki. Seuraavana aamuna siis upouudet vaelluskengat jalkaan ja Ellu vaeltamaan. En tainnut oikein ymmartaa mihin lupauduin...Reitin alussa oli kyltti: DIFFICULT, DANGEROUS! Kuulosti oikein lupaavalta. 10 minuutin jalkeen olin varma etta kuolema tulee. Enaa siis 5 tuntia jaljella. Jan oli onneksi samassa veneessa ja pidimme 2 minuutin valein taukoja, hiki virtasi ja lihakset taisteli vastaan. Koska minulla ei nakojaan ole kaikki muumit laaksossa, paatin kiiveta Stevenin perassa pirun ison kiven paalla. Ylos paasin mutta alas en. Huoh. Rupesin jo miettimaan paljonko helikopterin tilaaminen maksaa. Pojat paasi sitten pelastustehtaviin ja paasin alas erikoisella hartiasysteemilla. Lasku kuulemma seuraa perassa. Meni noin 15 minuuttia, kunnes loysin uuden kiven joka oli pakko valloittaa. Tuli jo hieman deja vu-fiilis kun en taaskaan meinannut paasta alas. Nakojaan kiipeily vaelluskengissa ei olekaan niin helppoa. Taman jalkeen minulta kiellettiin kiipeily kokonaan, jostain kumman syysta. 5 tunnin tuskan ja hien jalkeen palkintosiideri odotti huipulla! Mahtavat maisemat! Kun paasimme alas, yritin hienovaraisesti ehdottaa takia takaisin hostellille. Mutta kun Steven sanoi: lazy bastards, pakkohan se oli kavella viela tunti hostellille. Mulle ei vittuilla.

Hostellissa pari voitonsidukkaa lisaa ja koko porukka oli valmis nukkumaan. Kunnes paikalle tuli pari jenkkia brandypullon kanssa... yritin kohteliaasti kieltaytya, olenhan kuitenkin vastuuntuntoinen aikuinen. Kunnes suomalaisten juomistaitoja ruvettiin epailemaan! Shottia naamaan siis. Mulle ei vittuilla. Aamuun astihan se tietysti meni.

Seuraavana paivana joku neropatti sai idean, etta kiivetaan toiselle vuorelle, Lion's Head nimeltaan. Tiukkaa sekin taas teki, mutta paastiin ylos krapulahien kera. Ylhaalla katselimme kuinka aurinko putosi mereen ja joimme viinia, uskomattomatonta! Kaikki vuorella olijat skoolasi yhdessa vuodella 2012 ja nautiskelimme olosta ja seurasta. Alaspain tulo olikin sitten eri juttu, pilkkopimeassa parin viinilasillisen jalkeen-ilman taskulamppua tietysti. Pari naarmua ja kauheat pelkotilat jai muistoksi illasta.

Kapkaupunki on todella mahtava paikka! Biletysta, ihania ihmisia, auringon nousuja, uskomattomia maisemia, shoppailua ja unohtumattomia elamyksia. Nyt on aika vaihtaa kuitenkin maisemaa ja suunnata Namibiaan.