Matkalla Namibiaan

1.reissupäivä

1 porukasta on putkassa, eikä kellään ole mitään havaintoa mistään. Respaan tuli soitto Australiasta kundin vanhemmilta että poika on Kapkaupungissa putkassa. Hienoa. Parin tunnin päästä hyvin krapulainen ja katuvainen nuori mies saapuu motelliin aplodien saattelemana. Kuulemma majoitus oli hyvä, maksoi vain 10 euroa (plus tietysti varastettu lompakko), sai aamupalaa ja peiton betonilattialle. Olisi voinut käydä pahemminkin, hänet olisi voitu siirtää toiseen vankilaan, joka on maailman kolmanneksi pahin vankila. Toinenkin poika ryöstettiin, hän onnistui kuitenkin neuvottelemaan pankkikorttinsa takaisin. Näppärää! Liikaa viinaa ja liian vähän aivoja, Kapkaupunki on ihan turvallinen paikka, kun ei kävele yksin kännissä pitkin katuja. No, porukka saatiin kuitenkin kasaan ja kaikilla oli sentään passit mukana.


Afrikan taivas.

Olemme leirintäalueella lähellä Namibian rajaa, afrikkalainen musa soi ja muutama paikallinen viinitilan työntekijä opettaa meille eteläafrikkalaisia tansseja. Muita valoja ei ole näkyvissä, kuu loistaa todella kirkkaasta, taivas on täynnä tähtiä. Voiko olla parempaa? Uskomataton fiilis ja vihdoin ymmärrän mitä tarkoitetaan Afrikan taivaalla.

Namibia

Noordoewer

Kuuma. Helkkarin kuuma. Auringossa varmasti yli 50 astetta, tuntuu kuin sisäelimet kiehuisi. Onneksi muutamalta ensimmäiseltä leirintäalueelta löytyy uima-allas, saa kropan lämpötilan edes hetkeksi hieman alemmas. Ei todellakaan mukava lämpötila näin suomalaiselle. Aamulla käymme melomassa Orange riveriä pitkin noin 14 km, mahtavat maisemat. Seuraava leirintäpaikka on Fish River Canyonin vieressä, kanjoni on maailman kolmanneksi suurin. Katselemme kuinka aurinko laskee ja illalla syömme afrikkalaista BBQ:ta nimeltään braeei. Nukkuminen on vielä hieman hankalaa, kun pitää vainottaa joka ikistä ötökkää ja skorpionia.

Namib Desert

Seuraavan päivän ajo 12 h menee yllättävän nopeasti, vaikka meno onkin todella pomppuista. Heräämme ennen viittä ja kiipeämme hiekkadyynille numero 54 katsomaan auringonnousua, alas pääsee nopeasti, ylös ei kovinkaan. Jatkamme matkaa pohjoiseen kun myrsky yllättää ja hidastaa matkaa. Hetkessä autiomaan soratiet tulvii, kallioille muodostuu vesiputouksia ja vesi vuotaa rekkaan sisälle. Ensimmäinen ’bush camp’ edessä, eli juuri mitään muuta kuin me ympärillä.

Sesriem & Soussovlei

Olemme keskellä ei mitään. Pieni ulkovessa onneksi löytyy, sillä pärjää jo pitkälle. Joudumme ampiaisten hyökkäyksen kohteeksi, joka paikka on kuin kuorrutettu niillä! Jopa pesuaine ja desifiointiaine kelpaa. Sakaalit kiertävät ympärillä ja ulvovat pitkin yötä. Yöllä herään kauheaan kirkumiseen ja huutoon, olen varma että sakaali on mennyt jonkun telttaan sisälle. Onneksi kyse onkin vain malarialääkkeen sivuvaikutuksesta ja painajaisesta. Mieleen hiipii kummasta kaikki kauhuleffat ja pari tuntia kuluu taas kummasti, kun mielikuvitus laukkaa.

Joka päivä tuntuu tapahtuvan jotain: kylmälaukku kaatuu tallelokeron päälle kastellen kaikkien passit ja rahat, pöytä lentää kyydistä ja joudumme ajamaan 150 km ylimääräistä, avaimia hukkuu ja joku rekka menee rikki. Eräs krapulainen aamu kaupungissa nimeltä Swapkomund heräsin yksin bungalowissa ja yritin päästä ulos. Tietystikään se ei onnistunut, kun joku neropatti oli lukinnut minut sisälle eikä ovea saa auki sisäpuolelta ilman avainta. Jokainen ikkuna on kalteroitu, joten olin vangittuna sisälle. Pari tuntia kului ja rupesi olemaan hieman tylsää. Roikuin ikkunasta ulos ja pelastajani siivooja saapui! Mies vain katsoi minua pitkään ja pudisti päätään. Onneksi kuitenkin tajusi mitä ajoin takaa ja pääsin ulos! Freedom! Myöhemmin kävin kokeilemassa mielenkiintoista namibialaista hierontaa. Jostain syystä hieroja halusi tunkea sormensa korviini ja raapia likaista päätäni. No mikäs siinä. Tukka pystyssä, vaikut putsattuina ja rentoutuneena matka jatkuu.

Spitzkoppe

Matkalla käymme katsomassa Cape Crossin hylkeitä, joita on yhdellä rannalla satoja tuhansia. Haju ja meteli oli hirveä, kuolleita poikasia ja täysikasvuisia hylkeitä makaa ympäriinsä. Yhdeltä puuttuu pää, ja toiselta näkyy sisäelimet. Elämän kiertokulkua varmaankin… Leiriydymme mahtavien kivimuodostelmien keskellä. Illalla katselemme koppakuoriaisten massaitsemurhaa, ne lentävät suoraan tuleen ja poksahtavat. Saamme lisää seuraa kämmenen kokoisista hämähäkeistä, jotka näyttävät jahtaavan meitä. Aamulla opimme, että ne hakeutuvat varjoon, eli kysymys ei ollutkaan ihmissyöjähämähäkeistä.

Etosha National Park

Toivon, että saan vihdoinkin nukuttua kunnon yöunet teltassa. Turha toivo, sakaalit eivät pelkää meitä ollenkaan vaan kiertelevät koko yön telttojen ympärillä, ulisevat ja repivät roskiksia. Yöllä tunnen kuinka jokin liikkuu tyynyni alla ja jatkaa matkaa patjani alle. Onneksi se onkin vain pirun iso koppakuoriainen teltan alla, aamulla löydän murskaantuneen mötikän teltan alta. Leijonat tuntuvat olevan aika lähellä, niiden karjunta lähenee koko ajan. Unta siis noin 2 tuntia ennen kello 5 herätystä.

Ajelemme safaria ympäri koko päivän, noin 12 tuntia. Löydämme strutseja, erilaisia kauriita, sarvikuonon ja gepardiperheen. Törmäämme turistipariskuntaan joiden maasturi on jäänyt jumiin mutaan ja kuski päättää, että autamme heitä. Ja jäämme tietysti itse jumiin! Ei ole muuten kovin helppo homma saada 17 tonnista rekkaa ulos mudasta ja siinä touhussa vierähtää tovi jos toinenkin. Leirintäalueella nukahdan leijonien ja lintujen ääniin, vihdoin nukun kunnolla!