Malawi&Tansania

Kande Beach

Malawin puolella saamme seuraamme lisää työntekijöitä ja taas kerran ”uuden” rekan. Yövymme Lake Malawin ihanalla hiekkarannalla ja pidämme ’fancy dress partyt’ eli jokainen ostaa paikalliselta kirpputorilta yhdelle porukasta mahdollisimman rumat vaatteet. Bileisiin tarvitaan tietysti boolia, joka koostuu seuraavista aineksista: vodka, rommi, gini, lisää vodkaa, punaviiniä ja hieman mehua. Ensimmäinen oksentaa puolen tunnin sisään ja täytyy myöntää ettei booli kyllä hivele makunystyröitä. Yhdellä työntekijöistä on päällään neonvihreä jumppapuku, toisella pakarat paljastavat farkkusortsit tangojen kera (kyse on siis miehestä) ja minä näytän kuulemma Picassolta. Ei kyllä ole mitään hajua miltä Picasso näyttää, mutta pääsen kyllä illan aikana lähelle taiteellista valaistumista. Illan saldo: miltei joukkotappelu viereisen rekan ja meidän miesten kesken, kadonneet tai varastetut sandaalit, shortsit sekä kallis otsalamppu. Seuraavana aamuna olo paranee riippumatossa makoillessa ja torkkuessa.

Chitimba

Toisella puolella järveä lähdemme kaverin opastetulle vaellusretkelle kuumassa helteessä. Kyseessä onkin vain kävely ympäri kylää ja päädymme paikalliseen kouluun, jossa pääopettaja viattomasti antaa meille oman tilinumeronsa, jotta voimme lahjoittaa koululle rahaa. Kuulemma Unicef ja paikalliset keräykset antavat vain tavaraa eivätkä ollenkaan käteistä. Kumma juttu… Oppaamme on järkyttynyt ja lupaa auttaa meitä antamalla omat yhteystietonsa, jotta voimme lähettää hänelle koululle tarkoitetut lahjoitukset. Huoh. Takaisin tullessa haluamme kokeilla paikallista baaria, jossa myydään vain ja ainoastaan vahvaa viinaa pikkuisissa muovipusseissa. Ai niin, myydäänhän siellä myös partateriä, meinasi unohtua… Yritän parhaani mukaan pitää Suomen mainetta yllä ja juoda muiden kanssa, mutta viina on niin hirveää myrkkyä että on pakko luovuttaa. Muut, mukaan lukien opas, rupeavat kuitenkin kittaamaan kunnolla ja leirintäalueelle päästessä molemmat ovatkin jo kunnon humauksessa. Oppaan selitykset ovat aika kirjavia, vaikka en kovinkaan montaa sanaa enää ymmärräkään. Yksi pussi maksaa noin 10 senttiä, joten 15 pussin imeminen ei verota kukkaroa kovin paljoa.

Tansania

Rajan ylitys menee aika kivuttomasti, paitsi yhden työntekijöistä täytyy jostain syystä maksaa 5 kertaa enemmän kuin muiden. Kuskimme joutuu jättämään meidät rajalla ja hyppäämään paikalliseen bussiin, koska kotona Keniassa on läheinen kuollut. Edessä on 2 päivän matka ja myöhemmin kuulemme, että hän myöhästyi pitkästä seremoniasta ja ehti olemaan paikalla vain tunnin verran.

Tansania on muslimimaa, joten naisten täytyy peittää olkapäät ja polvet. Ei kyllä hirveästi houkuta tässä kuumuudessa, mutta minkäs teet. Hiki virtaa kuin hot joogassa. Kello 5.00 lähdön ja 12 tunnin ajon jälkeen pääsemme Dar Es Salamiin. Liikenne on aika kaoottista ja poliisi pysäyttelee meitä jatkuvasti lahjusten toivossa. Useimmiten syynä on ”ylinopeus”, joka todistetaan ilmeisesti viritetyllä mittarilla ja sakko pitää maksaa heti käteisellä. Onneksi rekassa on oma mittari ja kuskilla paljon kokemusta vastaavista tilanteista, selviämme useimmista tilanteista aika helposti.

Zanzibar

Matkaamme Zanzibarin saarelle kahdella lautalla, kävellen ja rekalla. Vihdoin 5 yötä hotellissa; sänky ja tuuletin, mitä luksusta! Kukaan ei kuitenkaan malta nukkua, kun vihdoin pääsee shoppailemaan, bilettämään, makoilemaan rannalla ja snorklaamaan. Hinnat ovat kuitenkin aika korkeita ja kulutan 2 viikon budjetin 3 päivässä. Hups. Onneksi se on vain rahaa, ei sen vakavampaa. Eräänä iltana lähdemme isoihin rantabileisiin, jotka pidetään vähän matkan päässä. Vähän meinaa epäilyttää, kun olemme taksissa keskellä metsää ja kuski jättää meidät ison portin eteen, eikä ketään muita ole näkyvissä. Portista sisään ja musiikkia kohti! 10 minuutin sokkeloseikkailun jälkeen löydämme bileet; rannalle on tehty tanssilattia ja pari isoa baaritiskiä, ja tuotu riippumattoja sekä sohvia. Musa soi ja viini virtaa, yllättäen aika vierähtää aamuun asti taksikuskimme odottaessa ulkopuolella. Mies ansaitsi kyllä kunnon tipin! Aamulla meidän pitäisi olla matkalla takaisin mantereelle, mutta suurin osa porukasta, mukaan lukien työntekijät ja tietysti minä, nukkuu pommiin. 5 tunnin matka edessä taas erilaisilla kulkupeleillä hikisissä tunnelmissa. Kuolema on lähellä, mutta selviämme jäisen veden ja nesteytystablettien avulla takaisin Dar Es Salamiin.

Marangu & Serengeti

Aamulla heräämme Kilimanjaron juurella, outoa nähdä lunta vuoren huipulla kun lämpötila muuten on yli 30 asteen. Patikoimme hetken matkaa ylöspäin, vierailemme koululla ja syömme ihanan paikallisen lounaan. Vietämme yön käärmepuiston leirintäalueella ja seuraavana aamuna lähdemme jeepeillä Serengetiin. Puistossa on meneillään seeprojen ja gnu migraatio - eläimet muuttavat yhdessä, koska toisella on hyvä näkö ja toisella kuulo, joten ne auttavat toinen toistaa. Uskomatonta nähdä niin paljon eläimiä liikkeellä samaan aikaan , pelkästään seeproja on liikkeellä yli 6000! Leiriydymme keskelle puistoa eli olemme aivan eläinten keskellä, koska aitoja ei ole. Illalla menen kaverin kanssa vessaan pimeän tultua ja muistamme vasta vessojen kohdalla turvallisuussäännöt:

1.       Valaise ympäristö taskulampulla ennen kuin menet

2.       Jos näet silmäparin loistavan pimeydessä, älä mene

3.       Jos eläin on lähellä, ole rauhallinen äläkä missään nimessä juokse

Kun valaisen vessan ympäristön, näemme 2 silmäparia parin metrin korkeudella noin 10 metrin päässä meistä. Kiiluvat silmät tuijottavat suoraan meitä, eikä kyseessä ole varmastikaan paviaani tai hyeena, joita alueella riittää. Onnistumme tietysti unohtamaan vielä kolmannenkin säännön ja lähdemme juoksemaan paniikissa pois ja kompuroimme pilkkopimeässä nuotion ääreen turvaan. Onneksi eläimet eivät lähde jahtaamaan meitä, karkuun juokseminen saattaa laukaista niissä puolustusreaktion. Oppaan mukaan kyseessä oli varmastikin kaksi puhvelia, jotka eivät ole ihan pieniä kavereita. Edellisellä kerralla kaksi puhvelia oli tapellut lähistöllä ja päätynyt keskelle leirintäaluetta. Toinen puhveli kaatui suoraan teltan päälle, jossa nukkui ihmisiä! Puhveli painaa lähelle pari tonnia eli oli uskomatonta ettei kukaan loukkaantunut pahemmin, mitä nyt yöunet jäi kuulemma vähiin.

Yöllä herään sateen ropinaan naamallani, olen unohtanut sulkea sadesuojan. Kun onnistun taas nukahtamaan, tunnen kuinka jokin törmää telttani nurkkaan ja nostaa telttani hieman ilmaan. Ei muuten varmastikaan ollut mikään pieni kaveri, kun minä ja koko teltta meinasi lähteä mukaan.  Aamulla näemme aivan läheltä leijonaperheen herkuttelemassa seepranlihalla, kaksi pentua makoilee ihan vieressä. Hyeenat kiertelevät lihan ympärillä ja yrittävät päästä osingoille, mutta naaraat pitävät kovaa kuria. Jatkamme uskomattomaan Ngorongoron Kraateriin, joka on täynnä villieläimiä: seeproja, puhveleita, flamingoja, virtahepoja jne. Syömme lounasta järven rannalla ja katselemme kuinka virtahevot kylpevät viiden metrin päässä. Uimaan ei kuitenkaan kannata mennä, koska virtahevot voivat olla todella vaarallisia vaikka näyttävätkin laiskoilta ja läskeiltä.

Nairobissa pääsemme nukkumaan sänkyyn pitkästä aikaa, paras tunne ikinä! Porukka vaihtuu seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Uskomatonta, että tämä on kohta ohi. Pakko päästä vielä takaisin ajan kanssa ja tutustua paremmin kulttuureihin, ehkäpä vapaaehtoistyöhön orpokotiin…

Zimbabwe

Bagani Namibia

Yövymme joen varrella, joka kuhisee krokotiileja. Kahden viikon sisällä kaksi ihmistä on kuollut krokotiilien hyökkäyksissä. Ei siis kannata mennä uimaan… Illalla koko porukka tanssii baaritiskillä, aamulla saamme nukkua jopa puoli yhdeksään, koska rekka on taas rikki. Kuskimme Arthur joutuu ajamaan 100 km päähän etsimään tiettyä varaosaa ja me pääsemme kylä- ja kouluvierailulle. Lapset ovat aivan mahtavia! Tatuointini herättää suurta hilpeyttä ja kummastusta, kaikki aikuisista lapsiin luulevat että se on siirtotatuointi. HIV tilastojen vuoksi paikalliset eivät uskalla ottaa tatuointeja, joten ne ovat äärimmäisen harvinaisia. Luokkahuoneet ovat hurjassa kunnossa; ei lattiaa ollenkaan ja kaikki ikkunat rikki. Annamme porukalla lahjoituksen suoraan koululle, toivottavasti menee oikeaan tarkoitukseen. Lapset seuraavat meitä leirintäalueelle asti ja haluavat pitää meitä kädestä kiinni, parhaimmillaan lapsia on yli 30. Ihana 5-vuotias poika kävelee kanssani käsi kädessä 2 kilometriä ja juttelee mukavia omalla kielellään.

 Botswana

Rajan ylitys sujuu nopeasti, samoin kuin lauttamatka Okavango Deltalle. Tie on aivan järkyttävässä kunnossa ja tuntuu kuin olisimme tehosekoittimessa. Lehmiä makaa joka puolella, on aivan pilkkopimeää ja kuljemme noin 20 kilometriä tunnissa. Taivas repeää ja myrsky on aivan päällämme. Joudumme pysäyttämään matkanteon, koska tien kunto vain huononee, tiet tulvii ja näkyvyys on todella surkea. Leiriydymme kaatosateessa ja olemme aivan läpimärkiä, onneksi löydämme kuitenkin katoksen, jonka alle voimme pystyttää teltan. Päivän saldo: 100 km ja 6 tuntia.

Okavango Delta

Yövymme saarella virtahepojen ja krokotiilien keskellä. Vettä tulee iltapäivällä taas kaatamalla, mutta silti onnistun jotenkin polttamaan ihoni joka puolelta. Näemme veneestä ison yksinäisen Afrikan norsun, lauma on jatkanut matkaa ja vanha norsu on jäänyt jälkeen. Veneretki on todella rentouttava, kuski ohjaa venettä puun oksalla ja veneeseen hyppii minisammakoita. Myöhemmin katselen kuinka aurinko laskee, juon siideriä, makaan riippumatossa ja kuuntelen musiikkia. Elämä onkin aika mukavaa välillä.

Chobe

Choben kansallispuistossa katselemme virtahepojen uimista, ison norsulauman vaellusta, krokotiilien laiskottelua ja villikoirien metsästysretkeä. Koemme koppakuoriaissateen, sadekausi on pistänyt niiden himot hyrräämään ja niitä on aivan kauheasti. Niitä ropisee puista ja kuulostaa aivan kuin sataisi, lattiat kuhisee.

Victoria Falls

Meno on aivan erilaista Victoria Fallseilla; hinnat huipussaan ja koko ajan tyrkytetään jotain, esimerkiksi Zimbabwen dollareita joiden arvo romahti ja USA:n dollarit otettiin käyttöön. Sata biljoonaa vain yhdellä taalalla, ei huono kauppa! Biletystä ja elämyksiä, niistä on Vic Falls tehty. Lennän helikopterilla putousten yllä, liu’un vatsallani vaijeriliukua upean solan yli, maistan impalaa, strutsia, krokotiilia ja villisikaa. Paikalliset yrittää ostaa yhden meistä tytöistä ja oppaamme saa melkein selkäänsä hervottaman kokoiselta mieheltä, jonka nyrkit on kolme kertaa minun nyrkkieni kokoiset. Happy days!

Bulawayo

Pari päivää myöhemmin rekkamme hajoaa taas ja matka meinaa tyssätä. Meidät laitetaan matkaan avojeepillä, matka kestää 5 tuntia. Tietysti rupeaa satamaan, saamme niskaamme viisi kunnon sadekuuroa. Jeepin kangaskatto ei pidä sadetta juuri ollenkaan ja perillä olemme kuin uitettuja koiria. Palkinto kuitenkin odottaa: ikioma huone (ensimmäistä kertaa 5 viikkoon), TV ja kasa VHS-kasetteja, joiden joukossa on Bruce Williksen Armageddon. Voiko olla parempaa? Seuraavana päivinä jäljitämme jalan sarvikuonoja, mutta löydämme vain monta lantakasaa. Aurinko paistaa ja ilma on mahtava, kunnes myrsky yllättää vaihteeksi. Kömmimme takaisin majataloon läpimärkinä, odottaen lämmintä suihkua ja ruokaa. Sähkökatko eikä generaattoria. This is Africa.

Masvingo

Käymme tutkimassa upeita raunioita, Great Zimbabwean Ruins. Illalla nautiskelemme lämpimästä illasta muutaman drinkin ääressä, kun matkanvetäjä tulee sanomaan: the truck is fucked. Sillä ei siis enää kuljeta mihinkään vaan viedään korjaamolle viettämään viimeisiä päiviä ennen purkua. RIP Caprice The Sexy Beast. Jollain ilveellä meille saadaan hommattua toinen rekka seuraavaksi päiväksi ja matka jatkuu kohti pääkaupunkia Hararea. Pääsemme leirintäalueelle vasta myöhään illalla ja lähellä aluetta rekka jää jumiin sateen tekemiin kuoppiin. Otsalamput siis päähän ja eikun työntämään. Tämäkin rekka painaa 16 tonnia, mutta saamme kuitenkin rekan matkaan aika nopeasti.

Mosambik

Klo 9.00 aamulla. Olemme jumissa Zimbabwen ja Mosambikin rajalla, koska raja-asemalla on uusi, hieno systeemi, joka vaatii tietokonerekisteröitymisen. Muuten hieno juttu, mutta siihen tarvitaan sähköä ja sähköt ovat olleet poikki koko aamun eikä generaattoria tietenkään ole. Olemme olleet liikkeellä jo aamu neljästä lähtien, joten aamupala maistuu odottaessa. Hieman lahjontaa käyttäen saamme leimat passeihin ja tullivirkailijan mukaamme kaupunkiin hankkimaan meille viisumeita. Täällä vierähtääkin seuraavat neljä tuntia ja rahaa palaa 84 taalaa per nuppi. Ja kyseessä on pelkkä transit viisumi, tarkoitus oli jatkaa matkaa Malawiin vielä samana päivänä. Malawin raja-asema on kuitenkin jo kiinni, kun saamme vihdoin viisumit hommattua. Aika siis avata pullonkorkki ja pistää bileet pystyyn! Yövymme siis Mosambikin ja Malawin rajalla ja aamulla pääsemme heti jatkamaan matkaa.

Matkalla Namibiaan

1.reissupäivä

1 porukasta on putkassa, eikä kellään ole mitään havaintoa mistään. Respaan tuli soitto Australiasta kundin vanhemmilta että poika on Kapkaupungissa putkassa. Hienoa. Parin tunnin päästä hyvin krapulainen ja katuvainen nuori mies saapuu motelliin aplodien saattelemana. Kuulemma majoitus oli hyvä, maksoi vain 10 euroa (plus tietysti varastettu lompakko), sai aamupalaa ja peiton betonilattialle. Olisi voinut käydä pahemminkin, hänet olisi voitu siirtää toiseen vankilaan, joka on maailman kolmanneksi pahin vankila. Toinenkin poika ryöstettiin, hän onnistui kuitenkin neuvottelemaan pankkikorttinsa takaisin. Näppärää! Liikaa viinaa ja liian vähän aivoja, Kapkaupunki on ihan turvallinen paikka, kun ei kävele yksin kännissä pitkin katuja. No, porukka saatiin kuitenkin kasaan ja kaikilla oli sentään passit mukana.


Afrikan taivas.

Olemme leirintäalueella lähellä Namibian rajaa, afrikkalainen musa soi ja muutama paikallinen viinitilan työntekijä opettaa meille eteläafrikkalaisia tansseja. Muita valoja ei ole näkyvissä, kuu loistaa todella kirkkaasta, taivas on täynnä tähtiä. Voiko olla parempaa? Uskomataton fiilis ja vihdoin ymmärrän mitä tarkoitetaan Afrikan taivaalla.

Namibia

Noordoewer

Kuuma. Helkkarin kuuma. Auringossa varmasti yli 50 astetta, tuntuu kuin sisäelimet kiehuisi. Onneksi muutamalta ensimmäiseltä leirintäalueelta löytyy uima-allas, saa kropan lämpötilan edes hetkeksi hieman alemmas. Ei todellakaan mukava lämpötila näin suomalaiselle. Aamulla käymme melomassa Orange riveriä pitkin noin 14 km, mahtavat maisemat. Seuraava leirintäpaikka on Fish River Canyonin vieressä, kanjoni on maailman kolmanneksi suurin. Katselemme kuinka aurinko laskee ja illalla syömme afrikkalaista BBQ:ta nimeltään braeei. Nukkuminen on vielä hieman hankalaa, kun pitää vainottaa joka ikistä ötökkää ja skorpionia.

Namib Desert

Seuraavan päivän ajo 12 h menee yllättävän nopeasti, vaikka meno onkin todella pomppuista. Heräämme ennen viittä ja kiipeämme hiekkadyynille numero 54 katsomaan auringonnousua, alas pääsee nopeasti, ylös ei kovinkaan. Jatkamme matkaa pohjoiseen kun myrsky yllättää ja hidastaa matkaa. Hetkessä autiomaan soratiet tulvii, kallioille muodostuu vesiputouksia ja vesi vuotaa rekkaan sisälle. Ensimmäinen ’bush camp’ edessä, eli juuri mitään muuta kuin me ympärillä.

Sesriem & Soussovlei

Olemme keskellä ei mitään. Pieni ulkovessa onneksi löytyy, sillä pärjää jo pitkälle. Joudumme ampiaisten hyökkäyksen kohteeksi, joka paikka on kuin kuorrutettu niillä! Jopa pesuaine ja desifiointiaine kelpaa. Sakaalit kiertävät ympärillä ja ulvovat pitkin yötä. Yöllä herään kauheaan kirkumiseen ja huutoon, olen varma että sakaali on mennyt jonkun telttaan sisälle. Onneksi kyse onkin vain malarialääkkeen sivuvaikutuksesta ja painajaisesta. Mieleen hiipii kummasta kaikki kauhuleffat ja pari tuntia kuluu taas kummasti, kun mielikuvitus laukkaa.

Joka päivä tuntuu tapahtuvan jotain: kylmälaukku kaatuu tallelokeron päälle kastellen kaikkien passit ja rahat, pöytä lentää kyydistä ja joudumme ajamaan 150 km ylimääräistä, avaimia hukkuu ja joku rekka menee rikki. Eräs krapulainen aamu kaupungissa nimeltä Swapkomund heräsin yksin bungalowissa ja yritin päästä ulos. Tietystikään se ei onnistunut, kun joku neropatti oli lukinnut minut sisälle eikä ovea saa auki sisäpuolelta ilman avainta. Jokainen ikkuna on kalteroitu, joten olin vangittuna sisälle. Pari tuntia kului ja rupesi olemaan hieman tylsää. Roikuin ikkunasta ulos ja pelastajani siivooja saapui! Mies vain katsoi minua pitkään ja pudisti päätään. Onneksi kuitenkin tajusi mitä ajoin takaa ja pääsin ulos! Freedom! Myöhemmin kävin kokeilemassa mielenkiintoista namibialaista hierontaa. Jostain syystä hieroja halusi tunkea sormensa korviini ja raapia likaista päätäni. No mikäs siinä. Tukka pystyssä, vaikut putsattuina ja rentoutuneena matka jatkuu.

Spitzkoppe

Matkalla käymme katsomassa Cape Crossin hylkeitä, joita on yhdellä rannalla satoja tuhansia. Haju ja meteli oli hirveä, kuolleita poikasia ja täysikasvuisia hylkeitä makaa ympäriinsä. Yhdeltä puuttuu pää, ja toiselta näkyy sisäelimet. Elämän kiertokulkua varmaankin… Leiriydymme mahtavien kivimuodostelmien keskellä. Illalla katselemme koppakuoriaisten massaitsemurhaa, ne lentävät suoraan tuleen ja poksahtavat. Saamme lisää seuraa kämmenen kokoisista hämähäkeistä, jotka näyttävät jahtaavan meitä. Aamulla opimme, että ne hakeutuvat varjoon, eli kysymys ei ollutkaan ihmissyöjähämähäkeistä.

Etosha National Park

Toivon, että saan vihdoinkin nukuttua kunnon yöunet teltassa. Turha toivo, sakaalit eivät pelkää meitä ollenkaan vaan kiertelevät koko yön telttojen ympärillä, ulisevat ja repivät roskiksia. Yöllä tunnen kuinka jokin liikkuu tyynyni alla ja jatkaa matkaa patjani alle. Onneksi se onkin vain pirun iso koppakuoriainen teltan alla, aamulla löydän murskaantuneen mötikän teltan alta. Leijonat tuntuvat olevan aika lähellä, niiden karjunta lähenee koko ajan. Unta siis noin 2 tuntia ennen kello 5 herätystä.

Ajelemme safaria ympäri koko päivän, noin 12 tuntia. Löydämme strutseja, erilaisia kauriita, sarvikuonon ja gepardiperheen. Törmäämme turistipariskuntaan joiden maasturi on jäänyt jumiin mutaan ja kuski päättää, että autamme heitä. Ja jäämme tietysti itse jumiin! Ei ole muuten kovin helppo homma saada 17 tonnista rekkaa ulos mudasta ja siinä touhussa vierähtää tovi jos toinenkin. Leirintäalueella nukahdan leijonien ja lintujen ääniin, vihdoin nukun kunnolla!

Kapkaupunki

Saavuin hostelliin 7 aikaan aamulla. Odottelin huoneeseen paasya palmun alla auringon paisteessa, nakoalana Table Mountain. Vihdoin olen Afrikassa!

Kun odottelin kuudetta tuntia huonetta ja lampotila vain kohosi, meinasin kayda hieman karsimattomaksi. Sain kuitenkin ahaa-elamyksen kun tajusin etta asiat tapahtuu taalla omalla painollaan eika kellaan ole kiire mihinkaan. Ja onhan minulla vuosi aikaa! Ja mahtava vuosi onkin tulossa, vaikka silmaluomet hieman painoikin kun edellisesta kunnon unesta rupesi olemaan 60 tuntia.

Illalla istuskelin baarissa ja nautiskelin olosta, kun brittilainen Steven tuli juttelemaan. Han kysyi haluanko kiiveta Table Mountainille. Jostain ihmeen syysta vastasin kylla. Saimme porukkaan myos hollantilaisen Janin, joka kysyi olenko hyva vaeltamaan ja olenko vaeltanut ennen. Taas vastasin jostain syysta kylla, yksi vuori on ihan helppo nakki. Seuraavana aamuna siis upouudet vaelluskengat jalkaan ja Ellu vaeltamaan. En tainnut oikein ymmartaa mihin lupauduin...Reitin alussa oli kyltti: DIFFICULT, DANGEROUS! Kuulosti oikein lupaavalta. 10 minuutin jalkeen olin varma etta kuolema tulee. Enaa siis 5 tuntia jaljella. Jan oli onneksi samassa veneessa ja pidimme 2 minuutin valein taukoja, hiki virtasi ja lihakset taisteli vastaan. Koska minulla ei nakojaan ole kaikki muumit laaksossa, paatin kiiveta Stevenin perassa pirun ison kiven paalla. Ylos paasin mutta alas en. Huoh. Rupesin jo miettimaan paljonko helikopterin tilaaminen maksaa. Pojat paasi sitten pelastustehtaviin ja paasin alas erikoisella hartiasysteemilla. Lasku kuulemma seuraa perassa. Meni noin 15 minuuttia, kunnes loysin uuden kiven joka oli pakko valloittaa. Tuli jo hieman deja vu-fiilis kun en taaskaan meinannut paasta alas. Nakojaan kiipeily vaelluskengissa ei olekaan niin helppoa. Taman jalkeen minulta kiellettiin kiipeily kokonaan, jostain kumman syysta. 5 tunnin tuskan ja hien jalkeen palkintosiideri odotti huipulla! Mahtavat maisemat! Kun paasimme alas, yritin hienovaraisesti ehdottaa takia takaisin hostellille. Mutta kun Steven sanoi: lazy bastards, pakkohan se oli kavella viela tunti hostellille. Mulle ei vittuilla.

Hostellissa pari voitonsidukkaa lisaa ja koko porukka oli valmis nukkumaan. Kunnes paikalle tuli pari jenkkia brandypullon kanssa... yritin kohteliaasti kieltaytya, olenhan kuitenkin vastuuntuntoinen aikuinen. Kunnes suomalaisten juomistaitoja ruvettiin epailemaan! Shottia naamaan siis. Mulle ei vittuilla. Aamuun astihan se tietysti meni.

Seuraavana paivana joku neropatti sai idean, etta kiivetaan toiselle vuorelle, Lion's Head nimeltaan. Tiukkaa sekin taas teki, mutta paastiin ylos krapulahien kera. Ylhaalla katselimme kuinka aurinko putosi mereen ja joimme viinia, uskomattomatonta! Kaikki vuorella olijat skoolasi yhdessa vuodella 2012 ja nautiskelimme olosta ja seurasta. Alaspain tulo olikin sitten eri juttu, pilkkopimeassa parin viinilasillisen jalkeen-ilman taskulamppua tietysti. Pari naarmua ja kauheat pelkotilat jai muistoksi illasta.

Kapkaupunki on todella mahtava paikka! Biletysta, ihania ihmisia, auringon nousuja, uskomattomia maisemia, shoppailua ja unohtumattomia elamyksia. Nyt on aika vaihtaa kuitenkin maisemaa ja suunnata Namibiaan.

Viikko lähtöön

Huh, enää vähän yli viikko lähtöön! Työt loppui pari päivää ennen joulua, pakko se on varmaan lähteä! Pikkuhiljaa rupeaa pulssi nousemaan... Jotain aivan varmasti unohtuu, mutta yritän olla stressaamatta liikoja, jotain menee kuitenkin pieleen! Henkisesti siihen on varauduttu, sehän taitaa olla tärkeintä :)

Ensimmäinen lento on Kap Kaupunkiin, jossa vietän viikon verran. Siitä sitten matka jatkuu parin kuukauden verran ylöspäin Kenian Nairobiin. Matkalla käyn 10 eri maassa, esim. Namibia, Ruanda ja Tansania. Yritän pitää päiväkirjaa matkan varrella, nettiä ei taida tällä reissulla olla kovin monena päivänä. Asutaan nimittäin teltoissa suurimman osan ajasta erilaisissa luonnonpuistoissa.

Saas nähdä miten käy tällasen kaupunkilaislikan savannilla teltassa! Jos ei edes muistella niitä isompia otuksia ollenkaan, ne pienimmätkin itikat puistattaa jo. Hämähäkit sun muut ökkömönkiäiset ei oo niitä mun parhaimpia kavereita eikä vuoden Australian siedätyshoitokaan auttanut sitten yhtään. Harkinnassa on vielä meditaation aloitus, se voisi rauhottaa mun ötökkäsätkyjä siellä makuupussissa maatessa...
Onneksi lääkärisetä pisti mulle kasan piikkejä käteen ja läiskäsi toisen kasan nappeja mukaan, pahimmilta taudeilta ehkä vältytään niiden avulla.

Tässä vähän 'viikko lähtöön'-tunnelmia, kohta se on menoa!